Netissä on esillä videoita koiran ulkoiluttamisesta, jossa lauma seuraa passiivisesti ohjaajaansa mukana. Videon perässä seuraa kunnioitusta ja arvostusta osoittavia kommentteja. Kuvanauhalla voi nähdä lauman hyväkäytöksisiä koiria, jotka rauhassa seuraavat ohjaajaa, tai vaihtoehtoisesti lauman sorrettuja ja passiivisia yksilöitä.
Koiran tottelevaisuus voi johtua hyvästä kasvatuksesta. Toisinaan se voi olla seuraus koiran käsittelytavasta, joka johtaa siihen että koira on luovuttanut. Puhutaan koiran passivoimisesta. Pelon uhalla oppinut koira tekee juuri riittävän suorituksen välttyäkseen epämiellyttävyyksistä, ei yhtään enempään. Tällainen koira välttää usein kaikenlaisia kontakteja ja omatoimisuus uupuu kokonaan. Pelolla koulutettu koira ei osoita iloa, eikä surua. Reagointikyky on riistetty ja koira oppii toimimaan passiivisesti. Painostuksen alla koira suorittaa annetun tehtävän mahdollisimman varovaisesti ja vähäeleisesti.
Isännän tai emännän vieressä esiintyvä eloton koira, jolta puuttuu koiramaiset elonmerkit tai ympäristön huomiointi, eivät minua vakuuta. Päinvastoin, tunnen oloni epämukavaksi ja tunnen vahvaa empatiaa näitä koiria kohtaan.
Voit olla vahva ohjaaja, joka saa koiran seuraamaan omasta vapaasta tahdostaan. Tämä onnistuu, koska koiran mielestä se on positiivisessa mielessä kannattavaa ja turvallista. Hyvä ohjaaja on mielenkiintoinen, reilu, resursseja tarjoava henkilö. Johtajuus on ansaittava, ja sen valitsee aina koira itse. Yksinkertaistettuna puhutaan kommunikoinnista, hyvästä yhteistyöstä ja luotettavasta suhteesta.
Valitettavasti on ”helpompaa” käyttää väkivaltaa, pakotteita ja muita nujertavia käytäntöjä säälimättömään tottelevaisuuden tavoitteluun. Olen ollut todistamassa tätä joidenkin harrastajien koulutusluennolla, jossa tämä on käynyt ilmi. On mm. neuvottu ohjaajaa tahallisesti ärsyttämään koiraa, tiettyyn pisteeseen saakka, jotta saataisiin aikaan harrastukseen vaadittavaa reagointia. Tästä saattaa seurata nujerretun harrastuskoiran karu kohtalo, kun se ei suostu annettuun tehtävään, murtuu ja päättääkin reagoida eri tavalla kun ohjaaja on tarkoittanut, viimeisen kerran. Silloin syytetään koiraa ja todetaan, että ’tämän yksilön pää ei kestänyt’. Käsittämätöntä ja julmaa! Tässä menee ihmisen menestys ja maine koiran hyvinvoinnin edelle. Voi vaan ihmetellä onko tämä laji sopiva ”harrastus” kaikille, missä menee raja ja mitä ohjeita kouluttaja antaa ja kenelle. Alistetun ja kärsivän koiran olemus ja käyttäytyminen paljastaa yleensä, miten koira on koulutettu.
Tästä on hyvä johtajuus kaukana. Diktatuuri ei ole missään muodossa kunnioitettavaa.
Sama koskee koiran koulutusta ja konsultointia jossa pyritään pois ongelmakäyttäytymisestä. Epäonnistumisen merkki on turvautua metodeihin jossa koiraa ahdistellaan, pelotellaan tai käytetään väkivaltaa. Joskus voi tilanne kuitenkin olla niin paha että on vain huonoja vaihtoehtoja - On valittava vain huonojen vaihtoehtojen välillä, sekin on epäonnistumista mitä suurimmassa määrin.
Olen aikaisemmin sanonut, ja haluan todistaa edelleen: Koira on luonteeltaan innokas, utelias ja iloinen. Hyvinvoiva koira hakee mielellään omistajan kontaktia ja liikkuu sulavan rennosti. Se hakeutuu omasta tahdostaan yhteistyöhön ohjaajansa kanssa. Oli kyse sitten hyvin koulutetusta koirasta tai ei. Minulle koiran hyvinvointi tulee tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisenä. Paras yhdistelmä on aina hyvinvoiva ja hyvin koulutettu koira, verrattuna päinvastaiseen lopputulokseen: hyvin koulutettu ja huonovointinen koira, joka on surullista katsottavaa. Tämän vuoksi olisi hyvä opetella lukemaan koiran elekieltä (mm. liikkeet, silmäkontakti, kommunikointi koiran ja ohjaajan välillä), josta voi päätellä koiran voinnin.
Toivotan kaikille koiramaisen iloisia ja reippaita koulutushetkiä!
Titti Creutziger/ Koirakonsultti