On yleistä että omistajilla on ongelmia koirien sisäsiisteyden kanssa. On aina muistettava , että koirat eivät opi sisäsiistiksi opettamatta. Lue tästä lisää koiran sisäsiistiksi opettamisesta.
Miten koiraa opetetaan sisäsiistiksi
Sisäsiisteys on yksi tärkeimmistä opeista, mihin omistajan on hyvä panostaa heti koiran saavuttua uuteen kotiin. Kun koira on aikuinen, sisäsiisteyden opettaminen on haasteellisempaa.
Koira on kuitenkin siisti eläin, joka pyrkii pitämään pesänsä puhtaana, joten luonto on hyvänä apuna. Silti meidän pitää muistaa, että koirat eivät opi sisäsiistiksi opettamatta.
Valitettavasti myös joidenkin koirin ja rotujen kanssa on enemmän haasteita. Kääpiökoirarodut, pienet rodut sekä vinttikoirat ovat yleensä hieman hitaampia oppimaan sisäsiistiksi. Myös urokset oppivat hieman narttuja myöhemmin sisäsiistiksi.
Opettaminen onnistuu kaikista helpoiten, kun olet paikalla, opit ajoituksen ja tiedät miten toimia.
Aloita siis rakentamalla hyvä ja realistinen aikataulu joka mahdollistaa pääsyn sisätilojen ulkopuolelle alussa jopa n. tunnin välein.
Koira hakeutuu yleensä tarpeilleen alustalle, jossa on pitoa tassuille. Oppiminen nopeutuu, kun poistamme matot sisältä muutamiksi viikoiksi ja tarjotaan piha-aluetta aina kun ehdimme.
On annettava tilaisuuksia koiralle tehdä tarpeensa, ja opastaa turvalliseen ja rauhalliseen paikkaan pihalle. Vie alussa koiraa samaan paikkaan, missä se aikaisemmin on tarpeensa tehnyt. Pentu nimittäin hakeutuu mielellään samalle tarpeidentekopaikalle, koska haju on tuttu ja muistuttaa samalla koiraa siitä mitä ollaan tekemässä.
Koiran hätä ilmenee yleensä niin, että koira alkaa etsimään tarpeidentekopaikkaa. Se haistelee lattiaa ja pyörii hetken. Kun koiralla on hätä, se muuttuu hieman levottomaksi ja lähtee katseella etsimään paikkaa. Toimi nopeasti. Ennakointi on tärkeä, jotta koira onnistuisi tekemään asiansa toistuvasti oikeaan paikkaan.
Pentua kannattaa viedä ennakoivasti tarpeilleen seuraavien tilanteiden yhteydessä:
- Syömisen ja juomisen jälkeen
- Heti pennun herättyään
- Leikin jälkeen
- Jännittävien ja uusien tilanteiden yhteydessä
- Vieraiden tulon aikana
- n. 1-2 tunnin välein hereillä oloaikana
(8-viikkoinen pentu pissaa jopa tunnin välein)
Kehu koiraa aina täsmällisesti, kun se on tarpeensa tehnyt jotta asia ehdollistuu ja koira ymmärtää tekevänsä oikein. Kehu tapahtuu turvallisella, rauhallisella ja miellyttävällä äänensävyllä heti tarpeidenteon jälkeen. Varo ylireagointia, jotta koira ei pelästy ja keskeytä puuhaansa.
Alussa, myös pitkän yön aikana, pidätyskyky pettää. On hyvä havahtua kun pentu herää, ja viedä pikaisesti tarpeidenteolle jonka jälkeen siirrytään heti takaisin nukkumaan. Koiran ei pidä oppia aktivoitumaan yöllä, siksi yöllä tehdään tarpeet rauhallisesti ja nopeasti.
Jos vahinko on jo tapahtunut, on liian myöhäistä reagoida tai ohjata oikein. Vältä koiran rankaiseminen vahinkojen tapahtuessa, se vain pahentaa ongelmaa. Pese aina sisätiloissa paikat mihin koira on tehnyt tarpeensa, näin koira ei opi käymään ei-toivotulla paikalla uudestaan. Markkinoilla on tehokkaita aineita jotka neutralisoivat hajut (esim. piss-off).
Miten kauan sisäsiistiksi oppiminen kestää, on melko mahdotonta sanoa. Se riippuu oppimistavasta ja yksilöstä. Vasta 6 kuukauden ikäisenä pennun pidätyskyky voi olettaa kestävän n. 5-7 tuntia. On silti normaalia, että satunnaisia vahinkoja vielä tapahtuu. Älä huoli, jatka harjoituksia kannustavalla ja positiivisella asenteella. Pidä kiinni hyvistä rutiineista.
Oppimistapoja on muitakin, kuten tarpeiden teko alustaan tai hiekkalaatikkoon. Periaate on kuitenkin melko samanlainen, tarkoituksena siirtyä vaiheittain ulos tekemään tarpeita. Joskus voi olla kätevää opettaa koiraa käyttämään ns. kissan hiekkalaatikkoa, varsinkin silloin kun tiedetään että koiran pidätyskyky on rajallinen (esim. kääpiörodut) ja/tai kun ei itse olla kotona.
Ota silloin huomioon, että koiran silti pitää päästä ulos vähintään kolmesti vuorokaudessa sen sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin takia.
Sisäsiisteys ongelma?
Joskus sisäsiisteydestä voi tulla ongelma. Tämä voi johtua väärästä tai puutteellisesta oppimistavasta, hitaasta kasvusta, koiran hormonaalisesta kehityksestä tai jopa fyysisestä ongelmasta.
Joskus on syytä tilata aika eläinlääkäriltä, joka tarkistaa koiran kaiken varalta.
Virtsateiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että riittävä huuhteluvaikutus säilyy ja koira saa raikasta vettä juodakseen. Myös laadukas ravinto on tärkeä, varsinkin kasvuvaiheessa.
Koiran vedenkulutus on n. puoli desilitraa vuorokaudessa, elinpainokiloa kohden. Toki lämmin sää voi tilapäisesti lisätä vedenjuonnin tarpeet.
Sairauksia jotka voivat lisätä koiran juomisen tarpeet ovat: kohtutulehdus, diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta, maksa- ja munuaissairaudet mutta myös psyykkiset syyt.
Mikäli koiran fysiologia on kunnossa, mutta sisäsiisteys ei siitä huolimatta onnistu toivotulla tavalla, pätevä koirankouluttaja osaa auttaa oppimisprosessissa.
Koirien olosuhteet tai kasvuympäristö on joskus ollut vaikea. Hyvä esimerkki tästä on tarhakoirat, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oppia sisäsiistiksi. Tällöin ongelman ratkaiseminen vaatii valppautta ja pitkäjännitteisyyttä, mutta hyvään lopputulokseen päästään silti vähitellen kun osataan tehdä asiat oikealla tavalla.
Titti Creutziger
Koirien ammattikouluttaja
p. 040 3551800